Naamiaishuveja kissanäyttelyssä

Kävimme heinäkuun puolivälissä ihmettelemässä amerikkalaisen kissajärjestön CFA:n suomalaisen jäsenjärjestön CFF:n näyttelyä Helsingin Vuosaaressa. Kukan kanssa toki kokeilimme touhua jo kertaalleen kaksi vuotta sitten. Nyt Kukan lisäksi mittelöihin osallistui pikkuinen Maisa. CFA:ssa eri luokissa ovat nuoret 4-8 kk ikäiset, leikatut, leikkaamattomat sekä kotikissat. Lyhyt- ja pitkäkarvaiset sekä urokset ja naaraat kilpailevat siis kaikki keskenään samassa luokassa. Poikkeuksena leikkaamattomille aikuisille oli tässä näyttelyssä kaksi erillistä lyhytkarvojen ja pitkäkarvojen kehää sekä kuusi yhteistä kaikenkarvaisten aikuisten kehää. Pennuille, kastraateille ja kotikissoille oli kahdeksan kehää, neljä kumpanakin päivänä.

Maisa esittelee hienoja mahatäpliään tuomarin pöydällä.

Näyttelyssä oli naamiaisteema, joten lähes näytteilleasettajat ja osa tuomareistakin olivat pukeutuneet hauskoihin asuihin lauantaina. Täplikkäitten kissojen kanssa liikkuessa asuvalinta pälkähti melko helposti päähän: Afrikan suurriistan salametsästäjä tietenkin. Pienet gepardinpennut oli otettu lemmikeiksi ja heidän häkkinsä oli tehty seeprannahasta. Asun kruunasi vielä isännän hienosti askartelema puinen pyssy. Oli todella hienoa, kun näytteilleasettajat olivat panostaneet pukuihinsa, jotenkin se toi lisää rentoutta ja leikkimielisyyttä mukaan. Näyttely alkoi lauantaina poikkeuksellisesti vasta klo 16, mikä oli näin pitkämatkalaisen mielestä mukavaa, sillä meidän tarvitsi lähteä Mikkelistä lauantaina vasta rauhallisen aamupalan ja kissojen aamu-ulkoilun jälkeen. Sunnuntaina oli normaali päivä aamusta alkuiltaan, onneksi, niin ei kotiinpaluu venynyt liian myöhäiseksi työssäkävijällekään.

Lihaksikas Kukka tuomarin pöydällä.

CFA:n näyttelyssä kissat viedään häkkeihin, joista tuomari kissan nostaa yksi kerrallaan pöydälle, arvostelee ja palauttaa kissan häkkiinsä. Samanrotuiset, -väriset ja -sukupuoliset kissat laitetaan järjestykseen, sitten valitaan samanvärisistä värin paras ja toiseksi paras ja vielä samanrotuisista rodun paras ja toiseksi paras. Mikäli kissan on värinsä ja rotunsa ainoa edustaja, se on värin ja rodun paras automaattisesti, mikäli saa arvostelun eli käyttäytyy tarpeeksi mallikkaasti ja on muutenkin kelpo rotunsa edustaja. Lopuksi tuomari valitsee kaikista arvostelemistaan kissoista 10 parasta, jotka pääsevät arvostelun jälkeen finaaliin. Tuomari kertoo finaalikissoista, miksi ne ovat finaaliin päässeet, harva tuomari muuten kertoo juuri mitään kissasta itse arvosteluhetkellä eikä kirjallistakaan arvostelua saa. Täytyy siis toivoa, että kissa pääsisi edes jossain kehässä finaaliin, jotta kuulisi arvostelun. :)

Suklaatäplikkäät ocicatit häkeissään odottamassa arvostelua.

Maisa oli näyttelyn ainoa ocipentu 20 kissanpennun joukossa, mutta Kukalla oli tiukka kilpailu viiden muun kastraattiocin kesken, kaikenrotuisia kastraatteja oli yhteensä muistaakseni 24. Maisa pärjäsi näyttelyssä upeasti. Kahdeksasta kehästä Maisa pääsi peräti seitsemän kertaa finaaliin. Maisan sijoitukset finaaleissa olivat 3, 6, 7, 7, 8, 9. ja 9. paras kaikkien rotujen kissanpentu. Kyllä oli ihanaa katsoa kaunista ja erittäin kilttiä ja hyväkäytöksistä Maisaa parhaiden pentujen joukossa. On se vaan niin ihana pieni ocicatin alku että! Ja mikä luonne! Maisaa ei tuntunut paljon näyttely stressaavan eikä neidiltä pahaa sanaa tai tsekkiläisiä konsonantteja päässyt näyttelyssä suusta kertaakaan.

Kukka lymyilemässä finaalihäkissä ruusukkeensa takana.

Näyttelykonkarimme Kukka antoi hyvän vastuksen muille oceille. Vastassa olivat suklaatäplikkäät Grand Champion (CFA:n korkein titteli) uros, kunnioitettavaan 9 vuoden ikään ehtinyt Grand Premior naaras sekä ihana Premior naaras sekä kanelitäplikäs Premior naaras. Kovassa kisassa Kukka oli neljä kertaa kahdeksasta rodun ja värin paras, kerran rodun ja värin toiseksi paras ja kolme kertaa suklaatäplikkäiden naaraiden toiseksi paras. Finaaliin Kukka pääsi hienot kolme kertaa, tuloksina 4. ja samalla kehän 2. paras lyhytkarva-premior sekä muissa kehissä sijoitukset 8. ja 10. paras kaikkien rotujen kastraatti. Kukka valmistui Premioriksi, mutta se saa tittelinsä varsinaisesti vasta kun olen saanut sen rekisteröityä myös CFA:n rekisteriin, toivottavasti syksyn aikana.

Vau, kylläpäs meille tuli kasapäin ruusukkeita! Vasemmalla Maisan ja oikealla Kukan ruusukkeet. Onneksi ei ollut enempää kehiä näyttelyssä, siinähän olisi jo tila loppunut...

Näyttelyssä oli mukavan rento ilmapiiri, mutta samalla viikonloppu oli aika raskas, kun kissat kävivät kahtena päivänä neljässä kehässä ja vielä jotkut kissat lukuisissa finaaleissa siihen päälle. Vaatii kissaltakin aika hyviä hermoja, jotta koko touhun jaksaa. Sunnuntai-iltana Mikkelissä oli rankkaa väsymystä havaittavissa niin kissoilla kuin ihmisilläkin. Kotiinviemisiksi saimme kasan ruusukkeita, mikä oli vähän yllättävääkin, koska CFA:ssa ruusukkeen saavat vain finaalikissat. Kissat eivät enää kotonajaksaneet kovin hyvin poseerata ruusukkeidensa edessä, mutta mitäs siitä, olivathan ne jo malleina pari päivää olleet.

Maisaa jo vähän väsyttää ruusukkeiden metsästys.

Kukka rötköttää rentona palkintojensa edessä.

Mä maalaispoika oon

Pekka näyttää, että tässä kasvimaalla on kiva paikka, tähän kaivan kuopan jätöksille.

Pekka ja Pelle ovat opetelleen maalaiskissojen tavoille päivittäin ulkoillessaan. Ihmisväki ei ole tästä oikein innoissaan, mutta vaikeahan kissoja on puuhasta estääkään. Ne ovat nimittäin opetelleet tekemään tarpeitaan pihalle. Multaa on ehkä niin paljon kivempi kaivaa kuin hiekkalaatikkoa. Tai sitten on vaan niin kiva lasketella jätöksiä luonnon helmassa. Ennen pojat odottelivat pihalla jalat ristissä, että pääsisivät sisälle hiekkalaatikolle, mutta eivät enää. Taas saavat ihmiset yrittää kulkea perässä kakkapussin kanssa ja kerätä jätöksiä pihalta aivan kuin siihen aikaan, kun talossa oli vielä koira. Voi näitä maalaistolloja.

"Enkö ollutkin tosi hyvä poika kun kasvimaata kävin lannoittamassa?" (No et, mutta minkäs sille voi...)

Apua, tissit tippuvat!

Armilla huomattiin toukokuun lopussa kynnenleikkuun yhteydessä mahassa jotain kummallista. Sen etummaisen nisän nänniosa oli kasvanut lähes olemattomasta huomattavan pitkäksi, kuivahtaneeksi ja sarveistuneeksi tötteröksi. Kun nänniä vähän tutki, se irtosi kokonaan, jäljelle jäi vain pieni, verta vuotamaton kuoppa. Ilmeisesti muutos ei ollenkaan aristanut, koska Armi ei tutkimuksista ollut moksiskaan. Tarkemmalla tarkastelulla selvisi, että myös toisen puolen etummainen nisä oli kummallinen. Sen nänni oli surkastunut ja olisi varmaankin irronnut yhtä helposti, jos sitä olisi vähän kopauttanut.

Koska kissoilla on paljon nisäkasvaimia, muutosta tutkailtiin ja seurattiin ahkerasti. Pieni pahkura tuntui irronneen nännin paikalla, isompi kuin normaalien nisien kohdilla. Armihan on leikattu  8 kk ikäisenä ekan kiiman jälkeen, joten nisäkasvaimen riski ei sillä pitäisi kovin suuri olla, mutta nisäkasvaimia kuitenkin kissoilla jonkin verran on ja niiden ennuste on yleensä huono, koska ne huomataan usein liian myöhään. Minkäänlaisia oireita Armillakaan ei ollut, mutta kissa vietiin kuitenkin muutaman viikon ihmettelyn jälkeen eläinlääkärille, ettei kyseessä vain olisi mitään pahanlaatuista. Eläinlääkärikin muutosta ihmetteli eikä osannut oikein sanoa, mikä se voisi olla. Myös kolmannen nisäparin nänni oli surkastunut ja irtosi eläinlääkärillä. Armi sai antibioottipiikin varmuuden vuoksi, mikäli muutos olisi kuitenkin ollut tulehduksellista.

Antibiootilla ei tuntunut olevan nisiin mitään vaikutusta, joten yksi nisä otettiin koepalaksi. Patologin vastauksen perusteella kyseessä ei ollut mitään pahanlaatuiseen viittaavaa, vaikka ihan varmasti ei selvinnytkään, mikä muutos on. Koepalassa oli runsaasti sidekudoslisää, epidermiksen hyperplasiaa ja laajentunut kystamainen karvatuppi, jotka luokiteltiin paranemisvaiheen epäspesifeiksi muutoksiksi. Onneksi selvittiin siis säikähdyksellä. Armin pikkuinen haava parani hyvin ja Armi on päässyt jo tötteröstäkin eroon. Armi on nyt saanut viettää kesäpäiviään enimmäkseen isäntänsä kanssa, välillä mökkeillessä ja välillä Helsingissä, sillä rauhallinen neitonen ei oikein jaksa täpläturkkien rajuja otteita arvostaa. Välillä Armi toki käy Mikkelissäkin emäntäänsä tervehtimässä ja aitauksessa ulkoilemassa, kuten kuvista näkyy.